Miksei Suomi ole maailman suurin
- marjojen tuottaja
- sienten tuottaja
- metsäkauriin (peuran) lihan tuottaja
- hirvenlihan tuottaja
Miksi Suomen maataloustuista valtaosa on kansallisia tukia ? Poikkeusluvalla. Vastoin kuin muut EU valtiot, joissa kansallisia tukia ei juurikaan makseta. Miksi maailman pohjoisimman valtion karussa ilmastossa yritetään tukiaisten avulla kilpailla lämpimämpien ja hedelmällisempien paikkojen elintarvikkeiden kanssa ? Miksi Suomessa maksetaan vehnän viljelystä tukiaisia, kun laatunsa vuoksi se sitten viedään ulkomaille eläinrehuksi ? Vastaavasti ihmisten elintarvikkeisiin käytettävä vehnä on tuontitavaraa.
Miksi maatalousmaan hinta on Suomessa 2 kertaa etelä-Ruotsia kalliimpaa ? Miksei Ruotsissa makseta kansallisia maataloustukia ? Kuinka demokraattisessa valtiossa voi maatalousministerinä olla tukia jakamassa ihminen, jolla kirjaimellisesti on oma lehmä ojassa ? Miksi tuottajien omistamalla Valiolla annetaan olla epäterveen suuri osa osuus markkinoista ? Kuinka demokraattisen valtion pääministeri voi julkisesti mainostaa sellaista yhtä yritystä, joka jakaa pääministerin puolueelle runsaat vaaliavustukset ? Miksi Suomen valtion budjetista käytetään 6% maatalouden tukemiseen. Maatalous kuitenkin tuo vain 1% Suomen bruttokansantuotteesta ? Vertailukohtana voidaan pitää vaikka Nokiaa, joka on kansantaloudellemme nettomaksaja ja jonka osuus Suomen bruttokansantuotteesta on 3%.
Suomen maatalous toimii tuonnin varassa: Lannoitteet, polttoaineet ja osa koneista ovat tuontitavaraa. Kuinka maataloudessa voidaan vedota omavaraisuuteen ? Vuoden 1850 jälkeen, minä vuosina Suomi on ollut maatalouden suhteen omavarainen ? Aktiivisesti toimivia maatiloja on Suomessa 60 000 kappaletta ja maataloustukin kaikkinensa 3mrd€. Tuo tekee tukea 50 000€/tila. Millä tätä oikeasti voidaan perustella, kun kerran kemijärven kännykkälaturitehtaankaan työpaikkoja ei tuettu ?
Miksi valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan maatalous ei Suomessa olekaan niin tuottamatonta, kuin minkä käsityksen MTK:n raporteista saa ? Miksi Suomi ei kaikessa halua panostaa tehokkuuteen ? Onko meillä oikeasti varaa ylläpitää joidenkin sektorien tehottomuutta ? Ja ennen kaikkea: Miksei näistä asioista keskustella julkisesti.
Miksi tällaisten kysymysten esittäjä halutaan välittömästi leimata epäisänmaalliseksi ? Tai ihmiseksi, joka ei ymmärrä mistään mitään ? Tai joskus kommunistiksi ? Ihmeellistä. Vanhan sanonnan mukaan kysyvä kun ei tieltä eksy.
Suomen talous on aika kuralla. Vientivetoisen taloutemme elpymisen ajankohdasta ja kasvun koosta jatkossa meillä ei ole varmuutta. Olisiko syytä tarkastella kriittisesti kohteita, joihin valtion varoja käytetään ? Mitkä ovat ylipäätään valtion tärkeimmät tehtävät ?
Meillä on kuulemma tulevaisuudessa huutava pula työntekijöistä. Tämän seurauksena meidän on korkea aika lopettaa kannattamattomien työpaikkojen ylläpito verovaroin. Suomen työikäinen väestö pitää ensin sijoittaa kannattaviin työpaikkoihin ja jos huutavan työvoimapulan jälkeen jää yli työttömiä, voidaan sitten vaikka harkita heidän työllistämistään esimerkiksi maatalouteen. Mutta. Kuten sanottu, meidänhän ei tarvitse työllistää lähitulevaisuudessa ketään tukieurojen avulla maatalouteen, koska kaikille riittää kannattavaakin työtä.
Katainen todisti televisiossa, että Suomi tarvitsee tulevaisuudessa 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa, jotta huoltosuhteemme pysyisi ennallaan. Hän ei tosin sanonut, että mistä ne työpaikat, mutta sehän on sivuseikka. Tärkeintä on ymmärtää hänen viestinsä laajempi merkitys eli se, että työvoimaa tarvitaan rajusti. Vain hullu pitää tällaisen huutavan työvoimapulan aikana veroeurojen avulla ihmisiä kannattomissa töissä.
Miksi Suomi ei ole maailman suurin
marjojen tuottaja, liian vähän Thaimaalaisia poimijoita.
sienten tuottaja, Italia ei osta tarpeeksi.
metsäkauriin (peuran) lihan tuottaja, auton alle jääneitä ei saa myydä.
hirvenlihan tuottaja, lihat on metsästäjien pakastearkuissa.
Miksi moinen maatalous maassa, koska se on peritty elämäntapa, puhuttelee suomalaista kansanluonnetta.
Subventointi estää yritteliäisyyttä, tappaa innovoinnin, vääristää hintasuhteet, kannustaa toimimaan helpointa tietä.
Ei tarvita tuotteita, markkinointia, kehitystä kuten normaalissa tuotteisiin perustuvassa liiketoiminnassa, lähes riskittä.
Kun tätä on harjoitettu monia vuosikymmeniä alkavat vaikutukset tuntua asenneilmastossa, vrt sosialistiset asenteet yhä Itäblokissa.
Totuuden nimessä on sanottava että aktiivisimmat tilat harjoittavat sivuelinkeinoja ja tuotannollista tomintaa.
No ei meidän kannata ainakaan suurimmaksi metsäkauriin lihan tuottajaksi ryhtyä.
Aatelkaapas nyt, sama maa joka Amerikassa tunnetaan joulupukin maana, alkaisi tappaa maailmassa eniten bambeja, ihan vaan niiden lihaa myydäkseen.
Voisi siinä Suomi-brändi saada aika kolauksen Amerikassa, heh.
Ei Suomessa ole koskaan voinut vapaasti kirjoittaa maatalouden tukiasioista, eli aivan alkuun arvioista, joihin tukia perustetaan. Tämä oli selvää 1960-luvulla. Samoin oli selvää, että aiheita oli, mutta väärinkäytösten ”todistaminen” oli tosi pulma, eli mahdotonta. Tuolloin toimineena lehtmiehenä näitä toteamuksia sai kuulla jatkuvasti, jopa ”akateemisilta tutkijoilta.” Vastaavasti tuotannon ja jakelun eli myynnin tasolla, nämä konstit sulautuivat rahanteon seuraavaan vaiheeseen, jossa kuluttajat pantiin maksamaan lisätukea - Demareiden osuuskauppasysteemille. Jopa koomisen selväksi tilanne tuli, kun sitten Kgb:n ja Supon apu mobilisoitiin MTK:n ja Valion diskreditointien avuksi. Eli vain ”maapetturit” olisivat, jotenkin Kgb:n kanssa yhteistoimin, uhanneen suomalaiset talonpojan ja osuuskauppademarin isänmaallista itsenäisyyttä.
Ranskalaiset ja saksalaiset ym saavat suomalaisia enemmän viitesatoihin perustuvia eu-tukia. Maataloustuet vievät eun budjetista noin puolet. Tästä huolimatta viljaa kannattaa ennemmin polttaa lämmöksi kuin myydä. Leivän hinnasta viljan osuus on joitakin prosentteja.
EU-maatalous työllistää ennenkaikkea valtavasti byrokraatteja ja tukipiruja, joiden palkan veronmaksajat maksavat.
Välillisesti maatalous työllistää meijereitä, lihanjalostajia, teurastamoita, auto- ja kuljetusalaa, maatalouskauppiata ja -ketjuja, maahantuojia ja -viejiä, neuvojia, tutkijoita, leipomoita, tukkureita, koneyrittäjiä, rakentajia, kone- ja rakennusalaoihin liittyviä muita toimijoita, lehdistöä, eläinlääkäreitä, seminologeja, kasvinjalostajia, eläinjalostajia, verottajaa, lomittajia, suunittelijoita, rehuntuottajia, viherpiipertäjiä, todellisuudesta vieraantuneita kokkareita, Oikeutta eläimille järjestön kaltaisia poliittisia toimijoita ja ennen myös suomalaista lannoiteteollisuutta, joka sittemmin lahjoitettiin luonnonvaroineen Norjaan; http://pseudonyymi.blogspot.co…owhow.html
Viitesadot, jotka määrävät(korreloivat suoraan) eu-tuet, määräytyivät tiettyjen 90-luvun alun satovuosien perusteella, jotka olivat keskisatoon nähden heikot Suomessa. Tätä ja luonnonoloista johtuvaa kilpailuhaittaa kompensoidaan kansallisilla tuilla. Euroopassakin on alueita, joissa peltojen keskikoko on sama kuin Suomessa tilakoko; tälle tehokkuuteen vaikuttavalle asialle ei maasto-olojen vuoksi ole tehvissä juuri mitään. Mitä tulee muiden maatalousalojen tehokuuteen, on muu yhteiskunta ja media tehnyt voitavansa eläintuotannon yksikkökoon kasvattamiseen(=tehostaminen) panostaneiden työmoraalin tappamiseksi maatalousvastaisella propagandallaan.
Suomi voi olla maailman suurin marjojen tuottaja vain jos marjoja ruvetaan viljelemään teollisesti. Muuten moinen toiminta ei kannata. Vrt. Amerikassa viljellään karpaloa ja pensasmustikkaa teollisuuden tarpeisiin.
Nykyään mikään teollisuus ei voi toimia epäsäännöllisten raaka-ainetoimitusten varassa siksi ollaan siirrytty kaikessa teolliseen tuotantoon.
Villisian, strutsien ja metsäkauriiden, sienien yms. kasvatus on arkipäivää jo Suomessakin. Myös kalastus on siirtynyt pois villien kantojen käytöstä kasvatettujen kantojen käyttöön.
Teollisuus tarvitsee toimivan logistiikkaketjun ja katkeamattoman raaka-aine virran jotta se voi toimia tehokkaasti.
Muuten luettelet ihan aiheellisia kysymyksiä.
Erinomaisia kysymyksiä.
Suomessa ei ole yrittäjyyttä, on liikaa demareita ja kepuja, jotka ovat myös eräänlaisen sosialismin edustajia.
Koko Keski-Eurooppa perustaa maataloustuotannon yrittäjyydelle: on miljoonia eri tuotemerkkejä, luodaan laatua ei määrää, erikoistutaan, luodaan alueellisia ja paikallisia makuja.
Esim. konjakki on maakunta, mutta Suomessa halutaan tuottaa ”konjakkia” määrätavarana.
Suomessa olisi loistavat mahdollisuudet luoda brändejä alustajan mainitsemilla tuotteilla, mutta ei. Tuotetaan määrää, ei laatua, kuten neuvostofuckingliitossa.
Tosin poikkeuksia on, myös Parikkalassa. Mainos: Palvi-Pirtti tuottaa laadukkaasta raaka-aineesta makkaraa, savustettua lammasta ja palvituotteita. Käyn siellä aina kun mahdollista. Se tukee paikallista yrittämistä, uniikkituotantoa, on lähiruokaa ja mahdollisimman puhdasta. Tällaista tarvitaan enemmän.
(Tarina alkoi näin: menin paikalliseen K-kauppaan kysymään tuontilammasta Uudesta Seelannista. Kaupan työntekijät itse kehottivat käymään Palvi-Pirtissä. Hienoa!)
No mutta hyvänen aika sentään, johan Suomi on maailman suurin Suomi.
Mitä nyt vielä puuttuu?
6. Kannattaa Antero ensisijaisesti pohtia Suomen kilpailukykyä ja vasta sen jälkeen EU:n laajuista systeemiä. Suomen jäsenmaksut EU:lle kuitenkin ovat aika pieniä ja joista suunnilleen saman verran palautetaan Suomeen maataloustuiksi. Siten voisi miettiä, että pitäisikö meidän antaa Keski-eurooppalaisten veljiemme itse jatkaa tukiaishullutustaan. Suomen ei siinä ole pakko olla mukana (EU ehtoja pitäisi tältä osin neuvotella uusiksi).
Aikanaan kun Suomi EU:hun liittyi, niin maamme neuvotteli lähinnä vain maataloudesta. Siksi Heikki Haavisto siinä avainasemassa olikin. Paljon muussa ei sitten Suomen etua ajettukaan.
8. asian tuntija (kiva yhdys sana:)
Erittäin hyvä kommentti tähän blogiin.
9. Markus, Suomen valtiovalta voisi mennä itseensä ja miettiä, että kuinka mainitsemiesi Palvi-Pirttien vientiä ja brändäämistä ulkomaille voitaisiin edistää.
Parman kinkku on muuten erittäin hyvää….voittaa EU:ssa asuvien ihmisten mielestä Palvi-Pirtin tuotteet mennen tullen….vaan voittaako oikeasti
”Miksei Suomi ole maailman suurin?”
Yhdellä sanalla: keskusta!
Keskustalle on ollut aina tärkeintä maksimoida minimisuoriutuva maaseutuväestö ja näihin suoraan liittyvä turhanpäiväinen hallinnointi kannttajien määrän maksamiseksi. Tähän nyt vain ei olisi enää varaa.
”Miksei Suomi ole maailman suurin
•marjojen tuottaja
•sienten tuottaja
•metsäkauriin (peuran) lihan tuottaja
•hirvenlihan tuottaja”
——————————————–
No siksi, kun ei ketään näy siellä metsissä. Itse heiluin marjametsässä koko loppukesän noukkien ennätyksellisesti omat marjani. Ei siellä ketään muita näkynyt?
Syksyllä metsällä ollessani näin pelkästään metsästyslupien valvojia. Hekään eivät olleet metsässä vaan teiden varsilla kyttäämässä metsästäjien paluuta autoille.
No en minä ketään kaivannutkaan, olihan minulla paras kaveri metsästyskoira mukanani.
———————-
Tarvitseeko sitä ihmetellä miksi Suomi ei ole suuri metsäluontoon liittyvissä asioissa! Nykyajan suomalainen ei tunne luontoa eikä metsää. nykyajan ihmiselle ei kelpaa marjat eikä sienet. Nykyajan ihminen on vegaani eläinsuojelija, aseiden vastustaja, joka ei ymmärrä blogisi luontoasioiden päälle yhtään mitään.
Sen pituinen se.
Kemira myytiin muutamalla sadalla miljoonalla Norjaan. Norja kiitti ja pokkasi ja tuplasi välittömästi lannoitteiden hinnat. Siinä yksi syy miksi täällä maksaa ruan tuottaminen. Tämän kaltaisia päättömiä kauppoja jossa valtion (siis meidän kansalaisten) omisuutta myydään pilkkahintaa peruuttamattomasti ulkomaiseen omistukseen pitäsi käsitellä valtiopetoksina ja syylliset vetää oikeuteen. Muutenkin koko hallituksen muodostaminen pitää uudistaa. Kun tämä nykyinen malli jossa eri puolueiden kesken pidetään huutokauppa (kansanäänestys) ja suurimpien äänimäärien saaneet muodostavat hallituksen, kehitetään järjestelmä jossa ei ole enää puolueita vaan virkoihin valitaan ainoastaan pätevyyden ja aikaisempien näyttöjen perustella. Järjestelmää myös valvotaan niin ettei muodostu kaveriporukoita tai klikkejä jotka käytännössä pyörittävät valtion asioita mielensä mukaan. Päättäviin virkoihin valitun tulisi olla täysin puhdas, so, ei tuomioita tai omia intressejä tulevissa päätöksissä, ei hallituspaikkoja missään yhtiössä jne…Ja Tulosvastuu tekemisistään. Ei automaattista eläkettä parin kauden jälkeen eikä kultaisia kädenpuristuksia. Kuulostaa utopistiselta, kieltämättä itsestänikin mutta ajatusta kannattaisi lämmittää, usein juuri aluksi mielettömiltä kuulostavat idea ovat niitä kaikkein parhaita. Lisään vielä äskeiseen virkamieheksi pääsy vaatimukseen: Valittavan pitää olla ehdottomasti alansa asiantuntija eikä niin kuin nykyjään: Maatalon emännästä tulee maatalousministeri tai kiinteistöbisnestä pyörittänyt sisäministeriksi. Suomalaisten ja Suomen asioiden kunniaks hoito vaatii yhteiskunnan parhaat yksilöt. Luoja tietää että nykyiset ovat kaukana siitä. Vielä tästä Suomi-brändistä! Hittoako siitä kannattaa välittää mitä joku meistä kenties ajattelee? En minäkään mieti pätkääkään mitä Albanialainen tai Amerikkalainen tai Ruotsalainen ajattelee meistä. Jokainen hoitaa omat asiansa omalla tavallaan. Enkä välitä mitä ne siellä Albaniassa touhuavat.
#11
Joes tuet loppuu loppuu myös viljely. Huoltovarmuuskysymys, eikä maatalouden ylösajokaan ole mikään pikkujuttu.
Jos tuet loppuisivat euroopassa tulisi eteen tilanne, jossa maatalous vähenisi ja sitten kun tarjonta kohtaisi kysynnän olisi kaikki muutaman suurtoimijan omistuksessa, mistä tietysti seuraisi alan pörssittäminen, kuten suomessa esim sähköntuotanto/fortum. Tiedät varmasti itsekin, miten se vaikuttaisi ruuan hintaan?
#11 Metronomi iskee laidasta laitaan.
Koko maataloutta ei ole tarve lopettaa, siltä osin voidaan harjoittaa kuin on kilpailykykyistä. Suomen pienelle väestölle peruselintarvikkeet löytyvät vaikeuksitta maailmarkkinoilta edullisesti. Tarve on suurkaupunkia vastaava.
On turha pelotella hinnoista, kilpailu pitää ne kurissa kun sitä vain on, kilpailua ei ole nytkään elintarvikemarkkinoilla, tuotannossa vähittäiskaupassa.
Huoltovarmuuteen voidaan varautua. Tosi tilanteessa opitaan nopeasti viljelemään. Euroopan maatalous ei mihinkään lopu yhtäkkiä.
Kirjoittaja blogissaan esittää todellisia kysymyksiä, niitä tulee analysoida taloudelliselta pohjalta ilman ennakkoasennetta. Nyt tilanne on paljolti mennään niinkuin ennenkin. Suomen olosuhteissa maatalous ei voi olla bulkin massatuottaja.
18. Kaikki puolueet haluavat menestyä valtakunnallisesti. Tämän blogin aiheista puhuminen olisi poliittinen itsemurha mille hyvänsä liikkelle.
Sen olen saanut huomata jo itsekin yrittäessäni avata aiheesta keskustelua internetistä: Lokamyllyt ovat välittömästi käynnistyneet keksien toinen toisiaan ihmeellisimpiä, useimmiten perättömiä asioita.
Pieni toivomus: Älkää haukkuko kuitenkaan ruuantuottajia ruoka suussa.
Neuvostoliitossa tehtiin niin,että maataloustuotantoa kehittettiin siellä missä siihen oli parhaat luontaiset olosuhteet. Suurosen Euostoliitto olisi siis samanlainen talousalue.
Niinpä Karjalan Neuvostotasavallan roolina oli Neuvostoliiton yhteistaloudessa tuottaa metsätalouden tuotteita mm. selluloosaaa ja paperia, puutavaraa, kiviteollisuutta ja sähköä. Se kun sopi sinne luontaisesti.
Mitenkä sattuukaan menemään kovin yksiin Nyky-Suomen kanssa ml. ydinvoima.
Perustelutkin ihan samat. Ilmasto,luontaisuus, luonnolliset vahvuustekijät.
Kun Neuvostoliitto kaatui 1990-luvun taitteessa nähtiin Neuvosto-Karjalassa nälkää. Ukrainalaiset eivät toimittaneetkaan ruokaa puoli-ilmaisesti enää Neuvosto-Karjalan ”viisaille suurosille”. Sanoivat,että syökää sitä paperianne ja selluloosaanne.
Lähde: Omin korvin kuultuna kesällä 1991 pyöräillessäni reitillä: Kontupohja-Käppäselkä-Karhumäki-Tsolmunen-Vodlajärvi-Petroskoi.
Varustamotuki Ruotsin ja Suomen välisessä liikenteessä on paljon suurempi per työntekijä kuin maataloustuki per työntekijä.
Jostain syystä:
-ravintolatoiminta merellä on valtion erityissuojeluksessa (tax-free)
-valtion varustamotuki
-alennetut satamamaksut
-alennetut miehistön sosiaaliturvamaksut
-Uumaaja-Vaasa väli on erityisen tukivetoinen
18#
Huoltovarmuuden ylöspano siinä vaiheessa, kun pellot kasvaa pajua ja eläimiä ei ole ja koneet on myyty ei tapahdu nopeasti. Lisäksi maataloutta harjoitetaan luonnon ei kokoomuslaisten ehdoilla.
#21 Ja varustamotuki kokonaisuudessaan oli, montako miljardia.
Merenkulku on välttämätöntä saarella eläville, käytännössä Suomesta ei ole
toimivaa maayhteyttä markkinoille Eurooppaan, kaikki kulkee laivoilla, vaikka ei kuljekaan!
#23
Valtion tuki _per työpaikka_.
Suomalaiset veronmaksajat jostain syystä eivät näe siinä ongelmaa,että uivia verovapaita juottoloita tuetaan verorahoista. Että sattupas:)
Erikoista on myös se,että nimenomaan Ruotsin ja Suomen välinen laivaliikenne tarvitsee jatkuvasti laajamittaista valtion tukea. Viron suuntaan mennään markkinatalouden ehdoilla ilman tukiaisia. Länteen matkaamista tuetaan valtion varoista. Funtsikaapas sitä.
http://217.71.145.20/TRIPviewe…04_fi.html
Vähän vanhaa tietoa mutta silti:
”Matkustaja-alusten henkilötyövuosien määrä on noin 3 500. Yhtä työpaikkaa kohti yhteiskunnan erilaiset tukitoimet ovat nykyisin näin laskien keskimäärin noin 14 000—15 000 euroa. Määräaikaisen tuen laajentamisen johdosta tuki nousee noin 50 prosentilla ja on sen jälkeen noin 22 000 euroa henkilötyövuotta kohti.”
Lisäksi alennetut satamamaksut ja varsinkin verovapaus tuote- ja palvelumyynnissä.
Tuo on siis vain matkustaja-alusten osalta. Suurosen mallissahan ruoka tuotaisiin vielä suuremmassa mittakaavassa valtion tukemilla aluksilla ulkomailta.
Mitä mieltä Suuronen on ahtaajalakosta? Jatketaanko harjoituksia vielä muutama viikko vai meneeko edes kantapään kautta kokoomuslaisen kaaliin?
#23
”Merenkulku on välttämätöntä saarella eläville, käytännössä Suomesta ei ole
toimivaa maayhteyttä markkinoille Eurooppaan, kaikki kulkee laivoilla, vaikka ei kuljekaan! ”
Ja Suuronen (kok.) ehdottaa että ruoka tuotettaisiin muualla ja suomalainen lähiruokatuotanto kannattamattomana lopetettaisiin.
Miten pitkään ahtaajalakkoa pitää jatkaa,että noiden tollojen kaalissa sytyttää!
Ei ihme,että venäläiset kutsuu suomalaisia tsuhniksi! (tyhmä ja hidas älyämään)
Mitäpäs Jarmo jos yrittäisit pysyä asiassa etkä levittäisi aihetta koko maailmaa parantavaksi. Kirjoita Suomen varustamotuista vaikka ihan oma blogi. Samaten, toivon ettet laittaisi sanoja suuhuni, kuten tunnuit ainakin tuossa 26:ssa tekevän.
Palaan tähän vielä sen verran, että mielestäni maataloustuet pitäisi ottaa sivutoimisilta viljelijöiltä pois. Hyvänä esimerkkinä B Wahlroos